Valikko Sulje

PerformanceSirkuksen ikääntyneiden sirkustyöpajoihin osallistuneet Heli, Annika, Heikki ja Uma kertovat tuntemuksiaan sirkustyöpajoihin osallistumisesta sekä siitä, miten he ovat kehittyneet toiminnallisesti työpajojen aikana.

Lue lisää järjestämistämme työpajoista ja kenelle ne sopivat.

Helsingin taiteilijaseuran seuraa taiteesta-kevätnäyttelyt

Näyttelyissä on esillä pieniä maalauksia. Teoksissa on kuvataiteen keinoin tulkittu Lapinlahteen Lähteen seniorien kirjoitustyöpajassa syntyneitä matka-aiheisia tekstejä sekä Myllypuron seniorikeskuksen kuvataideryhmien jäsenten omia matkamuistoja.

Lämpimästi tervetuloa avajaisiin!

Rokkaavat Iltamat Helsingin Kotisataman yhteisöllisen senioritalon Arielsalissa 2.3.2024 klo 18

Rockmusiikin lisäksi nähdään ja kuullaan Kotisataman teatteriryhmän runoesitys ”Runonlähteellä” sekä aktivoidaan asukkaita rivitanssiin.

Runoesityksen toteuttaminen on PerformanceSirkuksen ja Helsingin Kotisatama ry:n yhteisöllisen senioritalon yhteistyöprojekti. Runoesityksen on ohjannut PerformanceSirkuksen TeM Vesa-Petteri Asikainen ja runoja ovat ansiokkaasti lausumassa senioritalon kahdeksan asukasta.

Iloinen 20- luku – tanssia, sirkusta, huumoria ja kevään riemua! 21.3.2024 klo 18:00 Kaapelitehtaalla

Monitaiteellisen esityksen pääosassa helsinkiläisiä senioreita. Senioreille suunnatun työpaja- ja esityshankkeen tavoitteena on ollut aktivoida kotona asuvia Helsingin seudun senioreita tarjoamalla heille henkistä sekä fyysistä arkihyvinvointia parantavaa matalan kynnyksen harrastustoimintaa. Työpajojen tavoitteena on myös vahvistaa paikallista yhteisöllisyyttä ja osallisuutta.

PerformanceSirkuksen Lapinlahden Lähteen kirjoitustyöpajaryhmä

Kirjoitustyöpajan tavoite on aktivoida kirjoittamisesta kiinnostuneita ikääntyneitä harrastamaan kirjoittamista ja harjoittamaan samalla muistia, kognitiivisia taitoja, aktivoida muistoja ja muistamista. Kirjoitustyöpajoja on järjestetty yhteistyössä Lapinlahden Lähteen kirjoitustyöpajaryhmän kanssa maanantaisin klo 14:30 -16:30 22.1.2024 lähtien.

PerformanceSirkuksen sirkusryhmän pikkujouluesitys 14.12.2023 Kaapelitehtaalla

Vuoden lopussa PerformanceSirkus valloitti yleisönsä ainutlaatuisella ja lumoavalla esityksellään Kaapelitehtaalla. Sirkusryhmän pikkujouluesitys oli täynnä vauhtia, taituruutta ja taikaa, ja se tarjosi unohtumattoman elämyksen osallistujille ja kaikille paikalle saapuneille.

Katso lisää tästä.

Wilhelmiinan ryhmän sirkusesitys 15.12.2023

Järjestimme yhteistyössä Minna Sillanpään Säätiön kanssa ikääntyville tarkoitetun sirkustyöpajakokonaisuuden asumispalvelukeskus Wilhelmiinassa syksyllä 2023, jossa opettelemme rennolla otteella erilaisia sirkustemppuja sekä sirkusvälineiden käyttöä.

Katso lisää tästä.

Vasiljev Vitellonin Minisirkus 9.12.2023 kulttuuritila Näkkäri Salossa

Vasiljev Vitelloni on räiskyvä sirkustirehtööri, joka hurmurina valloittaa kaikkien sydämet. Vitellonin esitys koostuu taikatempuista, tasapainoilusta ja jongleeraamisesta. Sirkustirehtööri ottaa yleisönsä vastaan persoonallisella, energisellä tyylillään ja improvisoi ympäristönsä mukaan.

Esitys nähtiin 9.12.2023 klo 13 kulttuuritila Näkkärissä, osoitteessa Ylhäistentie 2.

Katso lisää tästä.

PerformanceSirkus ja Kotisataman senioritalo toteuttivat yhdessä 2.12.2023 pikkujoulunäytelmän ”Näin meidän kesken: elämällistä menoa linnassa”.

Näytelmässä käsiteltiin senioritalon yhteisöasumista humoristis-koomisella, itseironisen rakastettavalla otteella. Näytelmän toteuttaminen liittyy PerformanceSirkuksen Helsingin alueen senioreiden kulttuurin edistämisen ja osallisuuden hankkeeseen. 

Katso lisää tästä.

Zirkkuss- esitys Kaapelitehtaalla 9.-10.11.2023

Striimasimme 9.-10.11.2023 Kaapelitehtaalta Zirkkuss- esityksen Pohjois-Savoon. Kohderyhmänä oli kotona-asuvat ja palvelutalojen seniorit. Sirkusesityksen lähtökohtana on interaktiivinen esityskokonaisuus, jossa esitellään sirkuksen eri taitovälineitä, tasapainotemppuja, jongleerausta ja akrobatiaa tarinankerronnan (sirkuksen historiaa valottaen) keinoin.

Katso lisää tästä.

Iloinen 20- luku – tanssia, sirkusta, huumoria ja syksyn riemua! 11.10.2023 klo 13.30 Myllypuron seniorikeskuksessa

Monitaiteellisen esityksen pääosassa ovat ikääntyneet. Senioreille suunnatun työpaja- ja esityshankkeen tavoitteena on ollut aktivoida kotona asuvia Helsingin seudun senioreita tarjoamalla heille henkistä sekä fyysistä arkihyvinvointia parantavaa matalan kynnyksen harrastustoimintaa. Työpajojen tavoitteena on myös vahvistaa paikallista yhteisöllisyyttä ja osallisuutta.

Katso lisää tästä.

Saturnuksen renkaat leikkimielinen seniorisirkusesitys 5.10.2023 klo 18.00 Kaapelitehtaalla

PerformanceSirkus toteuttaa yhteistyössä helsinkiläisten ikääntyneiden kanssa leikkimielisen sirkusesityksen Saturnuksen renkaat, jonka pääosassa ovat ikääntyneet.

Esityksessä toteutetaan ilon kautta, leikkimielisen rennolla otteella, sirkusnumeroita, joita ikääntyneet ovat harjoitelleet sirkustyöpajoissa PerformanceSirkuksen toimitilassa Kaapelitehtaalla 2021- 2023 aikana.

Katso lisää tästä.

Sirkusdemonstraatiotyöpajoja Kaapelitehtaan Taiteiden Yön tapahtumassa 17.8.2023

Taiteiden yönä 17.8.2023. Sirkustyöpajoja olivat toteuttamassa PerformanceSirkuksen seniori-ikäiset sirkusharrastajat, jotka rohkaisivat Kaapelitehtaan Taiteiden Yön vieraita kokeilemaan helppoja sirkusvälineitä, rennon ja huumorin sävyttämässä ilmapiirissä. 

Katso lisää tästä.

Kirjoitusryhmän tekstejä kirjoittajien itsensä lukemina Kaapelitehtaan Taiteiden Yön tapahtumassa 17.8.2023

Lapinlahden Lähteellä viikottain toimivan kirjoitusryhmä Valonsäikeiden tekstit ovat syntyneet kirjoitustyöpajoissa syksyn 2022 ja kevään 2023 aikana. Kirjoittamisen aihepiiri on ollut laaja: yhteiskunnallisesta problematiikasta yksilön ja naisen asemaan muuttuvassa sosiaalis-kulttuurisessa viitekehyksessä sekä yhteiskunnan näkymättömien näkyväksi tekemiseen.

Katso lisää tästä.